sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Pähkinäpensaslehtojen alla

Ahvenanmaalla matkaillessa kannattaa pysähtyä matkalla muutamaan luontokohteeseen jos vain on aikaa. Meidän reissu oli lämpimän sään takia pääasiassa ulkoilupainotteinen, koska koiraa ei voinut jättää kuumaan autoon. Meille jäi aikaa tutkia neljää Ahvenanmaan kaunista luontokohdetta.

Suuntasimme Kökarin lautalta suoraan Nåtön luontopoluille, mutta sateen takia kuvaaminen jäi vähemmälle. Sateen lisäksi alueella laiduntavat lehmät loivat lisäjännitystä ja onnistuimme kaiken lisäksi eksymään lehtoalueelle, koska polkuja risteili sinne ja tänne. Luontopolun alussa on postilaatikko, missä pitäisi olla karttoja. Nimenomaan pitäisi!




Edellä olevat kuvat ovat Ramsholmenista, jonne päädyimme vahingossa, kun ajelimme Eckeröön päin. Ramsholmen on upea lehto ja polku tekee lenkin, joten eksymään ei pääse. Meri on lähellä. Keskellä Ramsholmenia on myös yksityisomistuksessa oleva talo, aika kiva paikka keskellä luonnonsuojelualuetta. Ramsholmenin lehto on varmasti Ahvenanmaan tunnetuin.




Kun Nåtö ja Ransmsholmen oli nähty niin aloin tutkia netistä muita kohteita. Löysin sattumalta Prästgårdnäsetin lehtoalueen. Pähkinäpensaslehtoalue keskellä Ahvenanmaata ei selvästikkään nauttinut yhtä suurta suosiota kuin Ramsholmen ja löysimme paikan päälle ihmeen kaupalla. Kylttejä tai opasteita paikan päälle ei ollut.

Alueella tutkitaan vanhojen tammien eliöstöä ja tälläkin alueella laiduntaa lehmiä. Polkuja pitkin pystyy kiertämään lehtoalueen. Osa reitistä oli huonokuntoista lehmien tallomaa mutamaata. Prästgårdnäset on upea pähkinäpensaslehtoalue ja vanhat tammet ovat arvokkaan näköisiä. Ahvenanmaan lehdoissa saa liikkua rauhassa, minkäänlaista yleisöryntäystä ei ollut havaittavissa.




Toisin oli kuitenkin Herröskatanissa, joka on ilmeisesti näistä neljästä luontokohteesta suosituin. Herröskatanin luonto on vaihtelevaa rantamaisemaa, jalopuita ja kukkaniittyjä. Kaunis paikka ja luontopolku johdattelee lintutornille.








Missä?

Nåtö: Marianhamista Järsöön päin, parkkipaikka on Nåtön biologisen tutkimuskeskuksen pihassa

Ramsholmen: Hammarlandvägen Eckeröön päin, Maarianhaminasta noin viiden minuutin ajomatka Ramsholmen on vasemmalla puolella

Prästgårdnäset: Pohjoisesta ajaessa käänny oikealle hiekkatielle Finströms kyrkan jälkeen ja etelästä päin tultaessa käänny vasemmalle hiekkatielle van Knorringin kotimuseon kohdalla. 

Herröskatan: Herrövägen tien päässä parkkipaikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti