Vielä ehdit Gåsgrundiin!

Kuvia viime kesän yhden yön telttaretkeltä Gåsgrundissa Espoon ulkosaaristossa. Saarelle pääsee helposti omalla veneellä tai vuoroveneellä. Espoon saaristossa unohtaa olevansa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Vuorovene kulkee kesäaikana ja heinä-elokuun viikonloput ovat suosituimpia. Omaa rauhaa saa jos menee keskellä viikkoa alku- tai loppukesästä. Kannattaa käydä seikkailemassa myös Rövarenin tai Stora Herrön saarilla.

 

Missä? Espoon ulkosaaristossa, vuoroveneen aikataulut www.espoo.fi

Edellinen julkaisuni Espoon saaristosta vuodelta 2013 http://inkivaaria.blogspot.fi/2013/08/retkelle-espoon-saaristoon.html
 

Neljäs kerta toden sanoo?

Toukokuun loppua oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Kesä oli alkamassa, säät olivat olleet lämpimät ja lyhyen puoleinen loma oli alkamassa. Olin päättänyt jo talvella, että haluan viettää syntymäpäiväni Kolovedellä meloen.

Kolovedestä on tullut tuttupaikka ja tämä reissu oli neljäs. Retken viimeisenä päivänä päätettiin, että elokuussa palataan takaisin melomaan. Mennään katsomaan paikkoja, joita ei vieläkään maltettu mennä katsomaan ja melotaan sinne missä ei ole vielä melottu.

Savonlinnassa huilimassa automatkaa.

Laajakaarteen telttailupaikalla ensimmäinen yö, Pihka osaa olla teltassa nätisti. Välillä.

Laajakaarteessa. Ensimmäinen ilta oli sateinen.

Ruuanlaittoa nuotiolla Lapinniemessä. Nuotiopaikka on sieltä poistumassa.

Vegetortilloja retkiruokana.

Saimaannorppien bongailua.

Näkyykö niitä norppia?

Tunnelmointia nuotiolla.

Hirviniemen telttailupaikka.

Haikein mielin odottelemaan elokuuta!

Missä?
Paras tapa tutustua Koloveden kansallispuistoon on meloen tai soutaen. Kanootteja voi vuokrata alueelta. Kolovesi sijaitsee Enonkoskella, lisätietoja www.luontoon.fi

Jurmon tammikuu

Hiljaisuus blogissa on johtunut monista asioista. Internet -yhteyden lopettaminen, piilopirtin ostaminen ja kevään odottelu veivät voimani ja inspiraationi jatkaa blogin kirjoittamista. Jonkilainen kaipuu keskellä kesää ajoi kuitenkin tutkimaan talven seikkailuja ja päätin päivittää tammikuisen Jurmon seikkailun kuvineen.

M/S Eivor kuljetti jälleen pienen retkikuntamme Jurmon saarelle, johon ihastuimme heinäkuussa kesälomalla. Menomatka sujui reilussa parissa tunnissa ja tammikuinen loska ja harmaus hävisivät laivan lähdettyä satamasta. Saavuimme saareen pimeän aikaan ja laivasta ulos astuttua tuuli puhalsi myrskylukemissa ja vettä tuli melkein poikittain. Pihka -basenji ei meinnanut suostua astua ulos laivasta.

Kävelimme kovassa tuulessa ja sateessa satamasta Pigamurjun -vuokramökille ja asetuimme taloksi. Koko illan tuiversi myrkytuuli merellä ja puhuri tuntui mökin sisälläkin. Aamulla saari näytti aivan erilaiselle. Lunta oli enää pieninä laikkuina siellä täällä ja pilvien välistä kurkisteli aurinko. Kaivattu tauko talvesta!

Toisena päivänä teimme tuttavuutta saarella asustaviin alpakoihin. Alpakat ovat uteliaita ja kilttejä, mutta eivät viihtyneet kauan aikaa parrasvaloissa. Alpakat saavat kuljeskella saarella vapaasti ja ne lähtevät mukaan kävely- ja tutkimusretkille.

Jurmossa riittää yllättävän paljon nähtävää ja uusiin paikkoihin vieviä polkuja. Olimme saarella kolme yötä ja ehdimme kävellä sen päästä päähän. Lintujen bongaukseen saari soveltuu mainiosti, mekin näimme haukkoja ja merikotkia!

En usko, että tämäkään kerta jäi viimeiseksi Jurmon reissuksi. Olen jo kaavaillut seuraava reissua tehtäväksi myöhään syksyllä.

Missä?
Saaristomeren kansallispuisto, Jurmo, www.luontoon.fi .

Pähkinäpensaslehtojen alla

Ahvenanmaalla matkaillessa kannattaa pysähtyä matkalla muutamaan luontokohteeseen jos vain on aikaa. Meidän reissu oli lämpimän sään takia pääasiassa ulkoilupainotteinen, koska koiraa ei voinut jättää kuumaan autoon. Meille jäi aikaa tutkia neljää Ahvenanmaan kaunista luontokohdetta.

Suuntasimme Kökarin lautalta suoraan Nåtön luontopoluille, mutta sateen takia kuvaaminen jäi vähemmälle. Sateen lisäksi alueella laiduntavat lehmät loivat lisäjännitystä ja onnistuimme kaiken lisäksi eksymään lehtoalueelle, koska polkuja risteili sinne ja tänne. Luontopolun alussa on postilaatikko, missä pitäisi olla karttoja. Nimenomaan pitäisi!

Edellä olevat kuvat ovat Ramsholmenista, jonne päädyimme vahingossa, kun ajelimme Eckeröön päin. Ramsholmen on upea lehto ja polku tekee lenkin, joten eksymään ei pääse. Meri on lähellä. Keskellä Ramsholmenia on myös yksityisomistuksessa oleva talo, aika kiva paikka keskellä luonnonsuojelualuetta. Ramsholmenin lehto on varmasti Ahvenanmaan tunnetuin.

Kun Nåtö ja Ransmsholmen oli nähty niin aloin tutkia netistä muita kohteita. Löysin sattumalta Prästgårdnäsetin lehtoalueen. Pähkinäpensaslehtoalue keskellä Ahvenanmaata ei selvästikkään nauttinut yhtä suurta suosiota kuin Ramsholmen ja löysimme paikan päälle ihmeen kaupalla. Kylttejä tai opasteita paikan päälle ei ollut.

Alueella tutkitaan vanhojen tammien eliöstöä ja tälläkin alueella laiduntaa lehmiä. Polkuja pitkin pystyy kiertämään lehtoalueen. Osa reitistä oli huonokuntoista lehmien tallomaa mutamaata. Prästgårdnäset on upea pähkinäpensaslehtoalue ja vanhat tammet ovat arvokkaan näköisiä. Ahvenanmaan lehdoissa saa liikkua rauhassa, minkäänlaista yleisöryntäystä ei ollut havaittavissa.

Toisin oli kuitenkin Herröskatanissa, joka on ilmeisesti näistä neljästä luontokohteesta suosituin. Herröskatanin luonto on vaihtelevaa rantamaisemaa, jalopuita ja kukkaniittyjä. Kaunis paikka ja luontopolku johdattelee lintutornille.

Missä?

Nåtö: Marianhamista Järsöön päin, parkkipaikka on Nåtön biologisen tutkimuskeskuksen pihassa

Ramsholmen: Hammarlandvägen Eckeröön päin, Maarianhaminasta noin viiden minuutin ajomatka Ramsholmen on vasemmalla puolella

Prästgårdnäset: Pohjoisesta ajaessa käänny oikealle hiekkatielle Finströms kyrkan jälkeen ja etelästä päin tultaessa käänny vasemmalle hiekkatielle van Knorringin kotimuseon kohdalla. 

Herröskatan: Herrövägen tien päässä parkkipaikka.

Viikko Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Saimme unelmatyöpaikan lammaspaimenina syyskuun puolivälissä Pyhä-Häkin kansallispuistosta. Työhön sisältyi kymmenen lampaan hoitaminen ja rapsuttelu. Majoituimme Poika-ahon kruununmetsätorppaan, jonka historia ulottuu kauas menneisyyteen 1850-luvulle saakka. Torppa on muutamia vuosia sitten kunnostettu ja Metsähallitus vuokraa sitä keväästä syksyyn retkeilijöille, tosin kesäaikana se on lammaspaimenien käytössä.

Lampaat huolehtivat Poika-ahon pihapiirin kasvillisuudesta. Lammaspaimen viikolle voi hakea tammikuussa ja hoitoviikot arvotaan halukkaiden kesken. Palkkaa tästä työstä ei saa ja majoituksesta maksetaan pieni korvaus, mutta rentouttavampaa lomanviettomuotoa saa hakea.

Pihapiirissä on retkeilijöille taukopaikka ja puucee, mutta ei nuotiopaikkaa. Lammasaitaus kiertää torpan pihapiirin ja sen läpi pääsee polkua pitkin Pyhä-Häkin kansallispuistoon, jonne on torpalta matkaa reilu kilometri.

Lampaiden hoitaminen on varsin rentoa puuhaa. Tehtäviimme kuului lampaiden laskeminen päivittäin, yleiskunnon tarkkailu ja vesiastioiden täyttäminen kerran päivässä. Loppuajan retkeilimme kansallipuistossa ja lähimetsissä sekä saunoimme Poika-ahon ihanassa puusaunassa.

Lampaanhoitotehtäviin osallistui myös terhakka Pihka-basenji, joka oli silloin noin 8 kuukauden ikäinen juniori. Pihka tykästyi lampaisiin välittömästi ja koska olimme viimeiset paimenet kesän aikana oli lampaat tottuneet aikaisempien paimenien koiriin. Pihka sai paljon huomiota ja pusuja lampailta!

Lampaiden uteliaisuus ja rohkeus tekivät vaikutuksen. Viikon aikana hoidokit tulivat tutuiksi ja niiden tekemisiä oli mukava seurailla. Viikon loppupuolella Pihkasta ja lampaista tuli ystäviä. Lähtiessämme lammasaitauksen poikki metsään lampaat seurasivat meitä ja kun palasimme ne tulivat vastaan. Hellyydenkipeitä villapalloja!

Poika-ahon torppa on sähkötön ja pihalla on kaivo. Puhelimet pysyivät suljettuina ja rauha oli taattu. Ulkoilumaastot alkoivat pihapiiristä ja puolukkapaikat tien toiselta puolelta. Teimme useita retkiä kansallispuistoon viikon aikana ja tarkoituksemme oli tutustua myös muihin Saarijärven luontokohteisiin kuten Kulhan vuori ja Syväojan rotko sekä Julmat lammit, mutta emme ehtineet niin pitkälle. Pyhä-Häkissä riitti nähtävää ja toisinaan syksyinen sadesää sai meidät vetäytymään torppaan.

Iltaisin Poika-ahon torpan ympärillä lentelivät lepakot ja viirupöllökin kävi huhuilemassa mökin lähistöllä. Torpan eteisessä vilahti pari kertaa hiiri. Pihka bongasi pariinkin otteeseen kuolleen hiiren tai myyrän ja pikkuotusten kaivelu Pihkan suupielistä tuli tutuksi. Nämä karvakerät taisivat olleet jo jonkun ateria aikaisemmin.

Itse kansallipuisto on pääasiassa päiväretkikohde, eikä virallista telttailupaikkaa ole. Kansallispuiston ainoalla nuotiopaikalla saa ilmeisesti väliaikaisesti majoittautua, mutta paikka on todella suosittu ettei omaa rauhaa juuri saa. Kansallispuisto on kuuluisa vanhoista puistaan, mutta alueella on myös useita suoalueita sekä talousmetsää. Maasto on vaihtelevaa ja sen takia koko Pyhä-Häkin kansallispuiston ympyrälenkki Kotajärven kieros 6,5 km kannattaa tehdä. Pidemmän reitin saa jos kävelee tulijärven kierroksen se on 17 km ja Tulijärvellä on laavu, alue ei tosin kuulu kokonaan kansallispuistoon.


Missä? Pyhä-Häkin kansallispuisto sijaitsee Saarijärvellä, lisää tietoja löytyy parhaiten www.luontoon.fi