Viikinkien jäljillä Borgbodassa

Ahvenanmaan suurin muinaislinna on Borgboda ja sinne johdattelee noin 700 metrin pituinen polku. Linnavuorta on käytetty turvapaikkana, eikä siellä ole tiettävästi asuttu koskaan vakituisesti. Linnavuori on ollut veden ympäröimänä reilut tuhat vuotta sitten ja silloin vuoren huipulta ovat tähystelleet totiset vuoren puolustajat.

Polku linnavuorelle kulkee maaalaismaisemissa peltojen keskellä. Koira on pidettävä kytkettynä ja lehmistä pitävälle koiralle reissu varmasti mieleinen, kunhan omistajalla on tiukkaote hihnasta...

Reitin varrella on upeita puusta veistettyjä hahmoja ja muita yksityiskohtia, jotka tekevät linnavuorella vierailusta mielenkiintoisemman myös pienemmille seikkailijoille.

 

Tässä kuvassa on opastetaulu, jossa kerrotaan linnavuoresta lisää. Fornborg on muuten ruotsiksi linnavuori ja Ahvenmaalta löytyy niitä useampiakin. Innokkaalle linnavuorifanille löytyy useampia koluttavia kohteita. Tien varrella fornborg -kyltti kertoo nähtävyyden olevan lähellä.

Linnavuorelta avautuu upeat maisemat ja kiipeäminen palkitaan. Ahvenanmaalaisilla on herkuttelun taito hallussaan ja evästelypaikkoja löytyy useita polun varrelta, joten vaikka matka on lyhyt niin herkulliset eväät kannattaa varata matkaan mukaan.

 

 


Missä? Maarianhamista Godbyn suuntaan tietä 2. Aja Godbyn ohitse ja käänny vasemmalle Kvarnbon suuntaan. Kvarnbon jälkeen käänny oikealle ja seuraa kylttejä Borgbodaan. Parkkipaika Idas Stuga museon pihassa, samalla kannattaa poiketa myös Idan mökkiin, jonne on vapaapääsy.

Jurmo - kivisten rantojen saari

M/S Eivorilla on kuuma. Yli kolmen tunnin laivamatka yhtenä harvinaislaatuisena heinäkuun hellepäivänä on yhtä tuskaa. Ulkokannelle ei voi mennä, koska aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja sisällä peltinen Islannista Suomeen tuotu laiva on muuttunut pikkuruiseksi saunaksi.

Matkan päämääränä on Utön lähellä sijaitseva Saaristomeren kansallispuistoon osittain kuuluva saari nimeltään Jurmo. Hellepäivän lämpöhalvaus unohtuu Jurmon satamassa nopeasti. Pieni satama on sympaattinen ja satamasta muutaman sadan metrin päässä sijaitseva Moringharun telttailualue vihertää keskikesän lämpimänä päivänä kutsuvasti.

Sataman lähellä on kaivo, johon on valunut pintavettä. Juominen tapahtuu omalla vastuulla. Onneksi veden arvot eivät ylitä silti kotitalousvedelle asetettuja raja-arvoja ja täytämme vesipullot iloisina viileästä juomasta. Tämän jälkeen lähdemme kävelemään telttailualueelle päin kivistä rantaa pitkin. Jurmon rantakivet sattuvat ohuiden lenkkitossujen läpi. Rannalla käveleminen ei ole koskaan ollut näin työlästä.

Lopulta saavumme Moringharuun, joka on varsin pieni telttailualue ja keskikesä on houkutellut muitakin telttailijoita paikalle. Etsimme sopivaa telttapaikkaa hetken. Lopulta syrjemmästä löytyy sopiva huonekaluilla varustettuna. Parista vanhasta uittotukista saa hyvät penkit ja kivisti tuulen suojuksen retkikeittimelle.

Illan tullen Moringharun katajikossa kuhisee ja polulla jalkojen edestä vilahtelee mustia palleroisia. Miten niin pienillä ja pyöreillä otuksilla voi olla niin uskomattoman vikkelät jalat? Päivällä tumma pallero paljastuu piskuisen katajan juurelta myyräksi.

Pari päivää hujahtaa hetkessä, eikä koko saarta ehdi kiertämään kokonaan. Kesällä kansallispuiston länsiosassa on liikkumiskielto. Saaressa vapaasti liikkuvia alpakoita ei tosin rajoitukset liikuta. Rajoitukset ovat lintujen pesinnän rauhoittamista varten.

Jurmosta löytyy paljon tarinoita ja muutamia kirjoja. Saari tuntuu jättävän usealle ihmiselle kaipuun palata uudelleen. Niin kävi myös meille ja joskus taas hyppäämme M/S Eivorin kyytiin ja matkustamme tuolle kaukaiselle saarelle saaristomerelle. Seuraavalla kerralla menemme vasta syksyllä, kun tähtitaivas näkyy kirkkaana ja saari hiljenee odottamaan talven tuloa.

 

Missä? Jurmo sijaitsee Saaristomerellä, M/S Eivor kulkee Pärnäisistä Jurmoon kesäisin päivittäin ja talvisin muutaman kerran viikossa. Saarelle pääsee myös omalla veneellä ja satamassa on kioski ja kahvila.